Helsingin sanomat OP-PohjolaElisa HOK-Elanto Holday InnAccenture Bob Helsinki
Fatoumata Diawara

Huvila

Fatoumata DiawaraMad Ice

Fatoumata Diawara palaa Huvilaan! Kaksi vuotta sitten Oumou Sangaren taustalla ihastuttanut nuori Diawara täyttää nyt lavan omalla lämpimällä äänellään.

Poppia, jazzia ja soulia afrikkalaiseen wassoulou-perinteeseen punova Diawara on Oumou Sangaren lisäksi ehtinyt työskennellä yhdessä muun muassa amerikkalaisen jazz-legenda Dee Dee Bridgewaterin sekä Afrikan eturivin artistien Youssou N'Dourin, Rokia Traorén ja Angelique Kidjon kanssa.

Vaikka Diawaran musiikki on tiukasti kiinni hänen musiikillisissa juurissaan ja eritoten malilaisessa traditiossa, siinä on myös vahvaa maailmallisuutta ja tuttuutta, joka kumpuaa hänen määritelmiä vältelleestä taustastaan esittävien taiteiden parissa. Wassoulou-musiikille ominaista on se, että lauluja esittävät pääsääntöisesti naiset.

Diawaran uran käännekohtana mainitaan kiinnitys Royal de Luxe -teatteriin. Jättimäisistä käsinukeistaan tunnettu teatteri kuljetti Diawaraa ympäri maailmaa tarjoten mahdollisuuden itsenäistyä ja kasvaa monipuoliseksi ja vahvaksi esiintyjäksi. Kirikou-musikaalissakin pahana Karaba-noitana nähty laulajatar on myös lahjakas tanssija ja näyttelijä, jonka roolia Oumar Sissokon Cannes-palkitussa elokuvassa La Génèse kiiteltiin laajalti.

Jazz-standardien lisäksi Diawaran lempeää ääntä on kuultu muun muassa tulkitsemassa post-rockia ranskalaisessa Les Balayeurs du désert -yhtyeessä.

Diawaran soololevy ilmestyy keväällä 2011.

Fatoumata Diawara - laulu, kitara
Hilaire Penda - basso
Mamadou Kouyate - kitara
Jean Baptiste Gbadoe - rummut

Ugandalaisen poplaulaja Mad Icen musiikki edustaa 1990-luvun puolivälistä saakka nousussa ollutta uutta itäafrikkalaista populaarimusiikin aaltoa.

Viileän Mad Icen pehmeä laulutapa tuo paikoin mieleen Sealin ja Youssou N'Dourin. Mad Ice maustaa R&B:tään myös tansanialaisin aineksin: sindimba-rytmit kuuluvat uuteen tansanialaiseen pop-musiikkiin, josta on tullut kaiken kansan musiikkia.

Mad Ice - laulu
Sami Lindroos - kitara
Teemu Korpikoski - saksofoni, huilu
Pekka Kolehmainen - basso
Markus Jaatinen - lyömäsoittimet

Mad Ice aloittaa illan klo 19:00, Fatoumata Diawara nousee lavalle n. klo 20:15.

 

Kuva: D. R.

*Lippupalvelun palvelupalkkio alkaen 2,50 euroa / lippu.


Share

Tapahtumapaikka

Huvila-teltta

Tapahtuma-aika

To 25.8.  19:00 

Liput

35 € *

Ikäsuositus

Ikäraja 18 v.

Osta lippu

Elo- ja syyskuu 2011
matiketopelasu
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31 1 2 3 4