Helsingin sanomat OP-PohjolaElisa HOK-Elanto Holday InnAccenture Bob Helsinki
Von Hertzen Brothers & Rubik

Huvila

Von Hertzen Brothers & RubikA Night at the Huvila

Progressiivisesta rockista innoitusta hakevalla Von Hertzen Brothersilla ja indierock-bändi Rubikilla on täysin erilaisista lähtökohdista huolimatta yllättävänkin paljon yhteistä. Molemmat yhtyeet ovat tinkimättömällä työllään nousseet asemaan, jossa loppuunmyydyt konsertit, sijoitukset listojen huipuilla ja kiertueet ulkomailla eivät ole enää pelkkiä haavekuvia.

Kokoonpanoja yhdistää myös virtuoosimainen soittotaito, haastavat kappalerakenteet ja oman tien kulkeminen vallitsevista trendeistä välittämättä. Von Hertzen Brothersin ja Rubikin ajankohtaiset albumit julkaistiin tismalleen samana päivänä 23.3.2011. Linkittävä tekijä on myös rakkaus 40 vuotta sitten perustetun ja 20 vuotta sitten vokalistinsa Freddie Mercuryn menettäneen Queen-yhtyeen musiikkiin.

A Night at the Huvila -konsertti Huvilassa alkaa Von Hertzen Brothersin ja Rubikin täysimittaisilla omilla keikoilla. Illan päätteeksi yhtyeet nousevat yhdessä lavalle esittämään uusituilla sovituksilla otteita Queenin tuotannon upeimmista hetkistä.

KONSERTTI ON LOPPUUNMYYTY.

 

VON HERTZEN BROTHERS:
Mikko von Hertzen - laulu, kitara
Kie von Hertzen - kitara, laulu
Jonne von Hertzen - basso, laulu
Juha Kuoppala - koskettimet
Mikko Kaakkuriniemi - rummut

RUBIK:
Artturi Taira - laulu, kitara, koskettimet
Jussi Hietala - basso, koskettimet, laulu
Samuli Pöyhönen - kitara koskettimet, laulu
Sampsa Väätäinen - rummut, laulu
Olavi Töyli - koskettimet, klarinetti
Tuomas Eriksson - pasuuna, perkussiot
Anssi Neuvonen - koskettimet, kitara
Juho Viljanen - pasuuna, perkussiot

Ohjelma:
n.19-19:45 Rubik
n.19:45-20.30 Von Hertzen Brothers
väliaika
n.21-22 Von Hertzen Brothers & Rubik: "A Night at the Huvila"

 

 

kuvat: Backstage Alliance, Pipsa Palttala, Noora Isoeskeli

*Lippupalvelun palvelupalkkio alkaen 2,50 euroa / lippu.

http://www.vonhertzenbrothers.com/

http://rubikband.net/

"Finland's Rubik and fun." (Huffington Post)

 

 


Kuvat: Backstage Alliance, Pipsa Palttala, Noora Isoeskeli


Kirjanmerkki / jaa

Tapahtumapaikka

Huvila-teltta

Tapahtuma-aika

Su 4.9.  19:00 

Liput

30 € *

Ikäsuositus

Ikäraja 18 v.
Elo- ja syyskuu 2011
matiketopelasu
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31 1 2 3 4