Helsingin sanomat OP-PohjolaElisa HOK-Elanto Holday InnAccenture Bob Helsinki
Ron Sexsmith

Huvila

Ron SexsmithLiekki

Melankolisia melodioita. Kanadalaisen laulaja-lauluntekijä Ron Sexsmithin americanalla ja folkilla höystetty  indiepop kaikuu kirkkaana ja lämpimänä. Joskus vähemmän todellakin on enemmän.

Ron Sexsmith syntyi vuonna 1964. Hänen musiikillinen uransa alkoi koulun bändissä. Kirjoittaminen kolahti myös. Sanoittajina Sexsmith sanoo ihailevansa esimerkiksi John Lennonia ja Paul McCartney'a, Elton Johnia sekä Leonard Cohenia. Laulajina hän puolestaan mainitsee esikuvikseen muun muassa Harry Nilssonin, Bing Crosbyn ja Bill Withersin. Esikuvien vaikutus on kuultavissa Sexsmithin pehmeässä äänessä.

Ron Sexsmith on julkaissut yhteensä 12 albumia. Hän on tehnyt yhteistyötä niin Chris Martinin kuin Michael Bublénkin kanssa. U2-yhtyeen taustallakin vaikuttanut tuottaja Daniel Lanois on ylistänyt Sexsmithin kappaleita kuin valokuviksi: tarkoiksi ja tunnelmallisiksi. Huvilan keikalla Sexsmith esittää kappaleita uudelta, keväällä 2011 ilmestyneeltä levyltään, jota on kehuttu artistin komean uran parhaaksi.

Sexsmithin säveliin saattelee Liekin lempeän popin ja hypnoottisen progen koskettava, kaunis liitto.

Liekki aloittaa illan klo 19:00, Ron Sexsmith nousee lavalle n. klo 20:15.

Loppuillasta DJ Nick Triani (Radio Helsinki)

 

Tähän esitykseen voit ostaa VIP-paketin.

kuva: Natasha Bardin

*Lippupalvelun palvelupalkkio alkaen 2,50 euroa / lippu.


Share

Tapahtumapaikka

Huvila-teltta

Tapahtuma-aika

La 27.8.  19:00 

Liput

45 € *

Ikäsuositus

Ikäraja 18 v.

Osta lippu

Elo- ja syyskuu 2011
matiketopelasu
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31 1 2 3 4