Helsingin sanomat OP-PohjolaElisa HOK-Elanto Holday InnAccenture Bob Helsinki
Yundi: Chopin

Klassinen musiikki

Yundi: Chopin

KONSERTTI ON LOPPUUNMYYTY

Musikaalisen neron ensiesiintyminen Helsingissä. Pianovirtuoosi Yundi on maineikkaan kansainvälisen Frédéric Chopin -pianokilpailun kaikkien aikojen nuorin voittaja. Vuoden 2000 voitto lähetti Yundin uran rakettimaiseen nousukiitoon, ja nyt nuorukaisesta povataan seuraavaa suurta maailmantähteä. Yundin tavaramerkki on taiturimainen Chopin-ohjelma.

Yundin tarina on kuin satukirjasta. Hän syntyi kiinalaisen kansanmusiikin ja popin kyllästämään ympäristöön, mutta osoitti yllättäen valtavaa kiinnostusta länsimaista klassista musiikkia kohtaan. Ensimmäiseksi soittimekseen Yundi valitsi harmonikan. Pianotunnit hän aloitti 7-vuotiaana, joka on konsertoivalle ammattimuusikolle hyvin myöhään - etenkin Kiinassa. Hän kuuli elävää orkesterimusiikkia vasta 10-vuotiaana ja länsimaisten pianistien levytyksiä ensi kertaa 12-vuotiaana. Vain kuuden vuoden päästä siitä Yundi oli jo voittanut yhden maailman arvostetuimmista pianokilpailuista.

Kiinassa Yundi on menestyneisiin urheilijoihin verrattavissa oleva kansallissankari. Ylenpalttista kiinnostusta ruokkii myös kilpailuasetelma samanikäisen kiinalaisen pianistin, Lang Langin kanssa. Yundi on nykyaikainen klassisen musiikin tähti, joka ei kaihda kaupallisuutta. Hän suosii konserttiensa televisiointeja ja esiintyy mielellään mainoksissa.

Ohjelma:

Frédéric Chopin:
5 nokturnoa, op. 9/1, 2, op. 15/2, op. 27/2, op. 48/1
Andante spianto et Grande Polonaise brillante, op. 22

(väliaika)

4 masurkkaa, op. 33
Sonaatti nro 2
Poloneesi "Héroïque", op. 53

Piano: Yundi

 

Kuva: Askonas Holt

*Lippupalvelun palvelupalkkio alkaen 2,50 euroa / lippu.


Share

Tapahtumapaikka

Sibelius-Akatemia

Tapahtuma-aika

Su 28.8.  18:00 

Kesto

100 min

Liput

37 / 15 € *
Elo- ja syyskuu 2011
matiketopelasu
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31 1 2 3 4